Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Matkustajat testaavat älykästä liikuntaympäristöä Oulun lentoasemalla

Julkaistu 30.03.2012

Oulun lentoaseman matkustajaterminaaliin on avattu maailmassa ainutlaatuinen älykäs liikuntaympäristö, jota lentomatkustajat voivat testata. Samalle he voivat lyhyellä vastusharjoittelulla  parantaa omaa verenkiertoaan ja saavat tietoa omasta kuntotasostaan.

HealthExin johtajan Jouni Herrasen mukaan testiympäristön taustalla on DIEM-tutkimushankkeessa kehitetty Healthy Flying -konsepti, jossa mahdollisuus terveysliikuntaan tai rentoutumiseen pyritään tarjoamaan uudenlaisessa liikuntaympäristössä ja samalla voidaan pienentää lennon aiheuttamia terveysriskejä.  Konseptia kehitetään testaajilta kerättävän palautteen perusteella. Tavoitteena on luoda malli, jota voidaan monistaa muillekin lentokentille.

”Tutkimuksen teknisenä lähtökohtana on hyödyntää ympäristössämme jo olemassa olevia laitteita ja saada ne toimimaan älykkäästi keskenään. Silloin pystymme hyödyntämään niitä ja luomaan älykkäitä ympäristöjä vaativiinkin paikkoihin, kuten esimerkiksi lentokentälle. Tämä mahdollistaa uudenlaiset palvelukonseptit, joista älykäs liikuntaympäristö on hyvä esimerkki”, kertoo DIEM-hankkeen projektipäällikkö Kari Liukkunen Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksesta.

Älykäs liikuntaympäristö on Oulun lentoterminaalissa sijoitettu BusinessOulun 29.3.2012 avaamaan Oulu Showroomiin, jossa ovat myös BusinessOulu Lounge ja näyttelytila. Tilat ovat avoimia kaikille kentän kautta matkustaville ympäri vuorokauden. Testaus jatkuu vuoden 2012 loppuun saakka. Oulu Showroom sijaitsee terminaalin lähtöporttialueella kahvion ja portin 14 läheisyydessä.

Liikuntaympäristön lentoasemalle tuoneessa DIEM-tutkimushankkeessa on kolmen vuoden ajan tutkittu ja kehitetty älykkäitä liikuntaympäristöjä yhteistyössä yritysten kanssa. Kumppaneita ovat terveysliikuntapalveluiden tuottaja HealthEx, laitevalmistajat Hur ja Polar Electro sekä kuntoutus- ja tutkimuskeskus Verve.

”DIEM:ssä Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos ja yritykset testaavat uusia teknologisia ratkaisuja ja teknologioita, jotka mahdollistavat älykkään ympäristön luomisen julkiseen tilaan. Tavoitteena on, että syntyneitä ratkaisuja voidaan ottaa käyttöön laajasti erilaisissa sovelluskohteissa ja ympäristöissä”, sanoo Kari Liukkunen.

DIEM-tutkimushanke kuuluu Tekesin ja TIVIT Oy:n valtakunnalliseen ICT-SHOK-ohjelmaan. Oulun lentoaseman terminaaliin tuotu älykäs liikuntaympäristö, Healthy Flying -pilotti, on  DIEM ICT-SHOK-ohjelman valtakunnallisesti suurin pilotti.

Lisätietoja:

Kari Liukkunen, Oulun yliopisto, tietojenkäsittelytieteiden laitos, puh. 040 594 9975
Jouni Herranen, Healthy Exercise Holding Oy, puh. 0400 687 964