Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Hanhikivi 1 -työmaalla yleisöpäivä lauantaina 15.10.

Julkaistu 10.10.2016

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Hanhikivi 1 -työmaahan lauantaina 15.10.2016 kello 9–15, kun Fennovoima järjestää Pyhäjoella vierailupäivän.

Tapahtumakeskus on Hanhikiven niemellä Fennovoiman koulutusrakennuksen parkkialueella, josta järjestetään työmaalle bussikuljetuksia. Tapahtumaan voi tulla suoraan omalla autolla työmaalle vievää Hanhikiventietä pitkin. Tapahtumakeskukseen on opastus 8-tien ja Hanhikiventien liittymästä, joka sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Pyhäjoen keskustasta 8-tietä pohjoiseen. Lisäksi tapahtumaan järjestetään bussikuljetuksia tasatunnein kello 9–14 Pyhäjoen keskustasta monitoimitalolta.

Yleisöpäivään osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.

Tapahtumassa on yleisölle keitto- ja kahvitarjoilu. Lisäksi urakoitsijat esittelevät tapahtumassa työkoneitaan.

Lisätiedot:
Fennovoiman aluetiedottaja Kimmo Siira, p. 020 757 8593