Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Haetaan pk-yrityksissä työskenteleviä osallistujiksi väitöskirjatutkimuksen aineistonkeruutapahtumaan

Julkaistu 22.04.2015

Olen Oulun yliopiston markkinoinnin jatko-opiskelija ja teen väitöskirjatutkimusta englanninkielisen viestinnän roolista suomalaisten pk-yritysten toiminnassa. Etsin osallistujia aineistonkeruutapahtumaan Oulun yliopistolla 8.5. (tilaisuus kestää n. 2 h ja se voidaan järjestää milloin tahansa klo 8-16 välillä) tai myöhemmin keväällä osallistujien toiveiden mukaisesti. Osallistujiksi tarvitsen pk-yrityksissä toimivia suomalaisia, jotka käyttävät edes jonkin verran englantia työssään. Pk-yrityksen tulee toimia kansainvälisillä markkinoilla ja sen tulisi palvella yritysasiakkaita.

Tilaisuus kestää n. 2 tuntia, siihen osallistuu 3 henkilöä lisäkseni ja siinä käydään läpi 3-4 erilaista viestintätilannetta englanniksi. Saatan esimerkiksi näyttää osallistujille videon tyypillisestä liike-elämän tilanteesta, minkä jälkeen voisin pyytää osallistujia kertomaan miten he reagoisivat tilanteeseen tai keskustelemaan ryhmässä tilanteesta. Kyseessä ei ole kielikoe eli en testaa kielitaitoa ja tilaisuuteen ei tarvitse valmistautua millään tavalla.

Jos olisitte kiinnostuneita osallistumaan tai haluatte lisätietoa, voitte ottaa yhteyttä minuun yhteyttä sähköpostitse anna.alapeteri-marin at oamk.fi tai Facebookin kautta. Vastapalvelukseksi osallistumisesta voin tarjota käännös-/kielentarkastusapua (englanti). Jos ette tällä kertaa voi osallistua tutkimukseeni, otan myös mielelläni vastaan suosituksia mahdollisista osallistujista.

Terveisin, Anna Alapeteri-Marin, KTM, FM