Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Game Spring Oulu kokoaa jälleen pelialan huiput

Julkaistu 14.03.2013

Torstaina 21.3.2013 jo toista kertaa järjestettävä Game Spring Oulu on saanut tähän yksipäiväiseen seminaariin merkittäviä puhujia niin Suomesta kuin Ruotsista ja Norjastakin. Oulun Ammattikorkeakoulussa pidettävään tapahtumaan panostuksensa antavat paikallisten pelialan vaikuttajien lisäksi myös muiden muassa Rovio, Recoil Games, NeoGames sekä Colossal Order.

Päivän teemat kietoutuvat vahvasti tämän hetkisiin alan trendeihin, pelialan liiketoimintamalleihin, digitaaliseen jakeluun ja kansainväliseen myyntiin. Eri puolilta tulevat erikoisasiantuntijapuhujat osallistuvat myös iltapäivällä paneelin kansainvälistymisen haasteista.

Tämän tapahtuman ovat yhteistyössä järjestäneet Oulu Game Lab, Oulun Ammattikorkeakoulu, Businessoulu sekä Starttaamo. Tapahtumaan päiväosuuten odotetaan 150 osallistujaa. Lisäksi illalla IGDA (International Game Developers Association) Oulu järjestää toimintansa avajaisten ohella verkostotoitumis- ja demotilaisuuden Business Kitchenillä, jonne mahtuu 120 osallistujaa mukaan.

Tarkka ohjelma ja tietoa puhujista: www.gamespringoulu.fi

Lisätietoja tilaisuudesta antaa:

Kari-Pekka Heikkinen, +358 40 652 8144, kari-pekka.heikkinen@oamk.fi