Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Esko-potilastietojärjestelmä terveysteknologian testikäytössä OYS:ssa - 5G testiverkko seuraavaksi

Julkaistu 07.06.2016

Suomalainen terveysteknologia kiinnostaa sekä Suomessa että maailmalla, ja Oulu toimii uuden ajan testiympäristönä terveysteknologialle ja eHealth-teknologialle. OuluHealth ekosysteemi mahdollistaa tämän testiympäristöillään. OuluHealth Labs – kokonaisuus toimii monivaiheisena testiympäristönä tarjoten käyttäjien ja ammattilaisten kokemukset tuotekehitykseen ja OYS tarjoaa Esko-potilastietojärjestelmänsä testikäyttöön tarkoitetun version OYS TestLabissa.

Myös Nokia on sitoutunut terveysteknologian kehitykseen Oulussa. Yhtiö kehittää 5G-testiverkkoa OYS TestLabissa käytettäväksi. Tämä tukee uudenlaisten liiketoimintojen syntymistä terveysteknologian alalla, jota 5G on tuomassa eri sektoreille. 5G:hen siirtyminen on suuri askel mille tahansa liiketoiminnalle, mutta varsinkin terveysteknologialle suuren kapasiteettinsa ja pienen latenssin ansiosta.

Oli kyse suurista tai pienistä askelista, OuluHealth ekosysteemi testausympäristöineen ja tulevaisuuden sairaala -hankkeen myötä aikoo olla edelläkävijä innovatiivisten ratkaisujen kehittämisessä globaaleihin haasteisiin terveydenhuollon alalla pyrkien samalla ennen kaikkea työpaikkojen luomiseen ja terveyden parantamiseen.

OuluHealth Labs testi- ja kehitysympäristö koostuu kolmesta osasta, jotka soveltuvat kaikkiin terveysteknologiayritysten tutkimus- ja kehitysprosesseihin. OYS TestLab on autenttinen ja modulaarinen miniatyyrisairaala, joka toimii osana OYS:ia ja mahdollistaa tuotteiden testaamisen aidossa ympäristössä. Oamk SimLab, ammattikorkeakoulun simulaatio- ja studioympäristöä voidaan käyttää testaus- ja kehitysympäristönä terveysteknologian ja hyvinvointipalveluiden kehityksessä. Oulu CityLab puolestaan on testiympäristö, jossa loppukäyttäjät ovat osallistujina. Testaamista laajennetaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jopa yksityiskoteihin.

Terveysteknologia on ollut jo vuosia Suomen nopeimmin kasvava hi-tech-vientiala, ja vientikohdemaat heijastelevat terveysteknologian maailmanlaajuisia markkinoita. Oulun startup-ekosysteemi pönkittää Oulun seudun asemaa terveysteknologian innovoinnin ja kehityksen keskuksena.

Oulun seudun terveysteknologiayritykset osallistuvat eHealth Week –vienti- ja verkostoitumistapahtumaan Amsterdamissa 8-.10. kesäkuuta. Seudun yrityksistä mukana ovat Bittium, Lewel Group, Peili Vision ja Likelle. Esillä on innovatiivisia tulevaisuuden palveluita ja ratkaisuja arkaluontoisen tiedon turvallisessa etäkäytössä, seurannassa, tuotekehityksessä ja puheterapiassa. OuluHealth Labs on myös esillä tapahtumassa.

Bittiumin tarjooma terveysteknologian vientituotteiksi:

  • Räätälöidyt, korkean tietoturvan sisältävät IoT-ratkaisut ja kehityspalvelut, jotka auttavat asiakkaita kehittämään yksilöllisiä, tarkoituksenmukaisia tuotteita heidän tarpeidensa ja toimialakohtaisten vaatimusten mukaisesti. Bittiumin laaja kokemus langattomien tuotteiden suunnittelusta sekä vahva asiantuntemus järjestelmien ja sensoreiden integroinnista mahdollistaa esimerkiksi korkealuokkaisten useilla antureilla varustettujen puettavien laitteiden kehittämisen terveydenhuollon ja hyvinvoinnin tarpeisiin. Turvallinen tiedonsiirto varmistetaan Bittium SafeMove -tietoturvaratkaisun avulla.

Lewel Groupin tarjooma terveysteknologian vientituotteiksi:

  • Ideoiden muuttaminen menestyviksi tuotteiksi, mukaan lukien kaikki vaiheet konseptoinnista, suunnittelusta, implementoinnista ja testauksesta valmiiseen tuotteeseen asti.
  • Konsultointipalvelu yrityksille kehitystyöhön, kuten ohjelmistosuunnittelussa, elektroniikassa, RF:ssä tai konetekniikassa, NPI:ssä tai projektihallinnassa.
  • Referenssit: http://www.lewelgroup.com/fi/referenssit.html

Peili Visionin tarjooma terveysteknologian vientituotteiksi:

  • Peili Vision kehittää virtuaalitodellisuusympäristöjä ja –palveluita, joita kehitetään terapeuttien avuksi ja asiakkaiden/potilaiden päivittäisten kuntoutustoimien tueksi.
  • Pelimme käyttää VR:ää valloittavasti, vapauttaen logopedin resurssit tärkeämpiin tehtäviin.
  • Peliä voidaan käyttää työkaluna ammattilaisten työssä.
  • Kuntoutusprosessi on pelillistetty motivoimaan ja tukemaan harjoittelua – isommassa mittakaavassa peli mahdollistaa kuntoutuksen jota voidaan skaalata.
  • Verrattuna nykyisiin menetelmiin, meidän ainutlaatuinen designimme antaa selvää palautetta käyttäjälleen pelin edistymisenä, sekä asiakkaalle/potilaalle että logopedille.

Likellen tarjooma terveysteknologian vientituotteiksi:

  • Likelle kehittää älykkäitä lääkelogistisia ratkaisuja potilaille.
  • Likelle-tuotteet on suunniteltu parantamaan elämänlaatua perussairauksista kärsiville ihmisille.
  • Likelle-tuotteet auttavat potilaita kuljettamaan lääkkeitään mukana turvallisesti ja helposti.

OuluHealth Labsin tarjooma terveysteknologian vientituotteiksi:

  • OuluHealth Labs koostuu useasta reaaliaikaisista käyttäjäkokemuksiin perustuvista testauslaboratorioista, jotka ovat globaalissa kaupallisessa käytössä.
  • Oulun testausekosysteemi koostuu yli tusinasta testauslaboratoriosta, jotka tarjoavat palveluita niin ideasta tuotteeseen kuin palvelumuotoilusta käyttäjäkokemuksen mallintamiseen.

Lisätietoja:
Noora Jansson
OuluHealth-yhteyspäällikkö
BusinessOulu
040 753 2917
noora.jansson@businessoulu.com

Timo Alalääkkölä
OYS TestLab –projektipäällikkö
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
040 561 4390
timo.alalaakkola@ppshp.fi