Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Ei enää sikaa säkissä - virtuaalimaailmasta apua uuden kodin ostajalle

Julkaistu 04.06.2013

Maailman ensimmäiset virtuaalitalopäivät järjestetään sunnuntaina 16.6.2013 klo 12-17. Paikkana on UKI Arkkitehtien Cave-studio osoitteessa Puusepänkatu 6 (Vanha viljamakasiini). Esittelykohteena on Talo Domector Värttö. UKI Arkkitehtien kehittämällä Valo-menetelmällä mallinnetaan ja esitellään vasta valmisteilla olevia rakennuskohteita, esimerkiksi pientaloja.

Virtuaalitodellisuus tulee mullistamaan asuntokaupan, suunnittelun ja rakentamisen. Alusta lähtien koti voidaan esitellä luonnollisessa koossaan ja huomioida ostajan tarpeet aivan uudella tavalla. Mittakaavaltaan väärät tasopiirustukset ja hämärät valokuvat myyntikohteista jäävät historiaan.
Pekka Pikkujämsä, Domector oy:n toimitusjohtaja on iloinen saadessaan tarjota kodin ostajalle työkalun joka helpottaa rakentamista monen ihmisen näkökulmasta. Hän haluaa lisätä avoimuutta asuntokauppaan.

”Nykyaikainen virtuaalimallinnus tuo rakennusalan suoraan tähän päivään. Asiakkaan ei tarvitse enää arvata, mitä hän on ostamassa. Rakennuttaja voi esitellä tulevan kohteen sellaisena, kuin se tulee olemaan. Asiakas saa heti käsityksen siitä, mikä toimii tai mikä ei toimi.” Parhaimmillaan tämä säästää kaikkien hankkeessa mukana olevien kustannuksia.

Sisustusarkkitehti Teija Angeria Blue Blue Sky-toimistosta pääsee hyödyntämään virtuaalimallinnusta alansa ensimmäisenä maailmassa.

”Koti on ihmisen elämän tärkein näyttämö. Sen tilat voivat rajoittaa tai sallia elämää. Haluamme tarjota asiakkaillemme työkalun, jonka avulla koti voidaan kokea mahdollisimman autenttisena ennen kuin rakentamista on edes aloitettu.” Angerian näkökulmasta 3-ulotteinen virtuaalimalli on armoton kohteelleen. ”Se osoittaa asunnon puutteet ja edut heti. Sen avulla voidaan tutkia esimerkiksi, kuinka hyvin koti voidaan kalustaa ja miten se soveltuu perheen tarpeisiin.”

Esittelypäivä järjestetään Uki Arkkitehtien tiloissa, jossa on mallinnusta varten rakennettu Cave-studio ja VALO-menetelmä, pitkän tuotekehitys-ja tutkimustyön tulos.

”Tervetuloa katsomaan, kuinka rakennussuunnittelusta tehdään avointa ja asiakaslähtöistä”, sanoo UKI Arkkitehtien toimitusjohtaja Mikko Heikkinen.

Esittelypäivän ohjelmasta vastaavat yhteistyössä mukana olevat yritykset:

  • kohteen rakennuttaja Domector Oy
  • Kohteen pääsuunnittelija arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy
  • sisustusarkkitehtitoimisto Blue Blue Sky
  • UKI Arkkitehdit Oy
  • virtuaalimaailman mallintamiseen erikoistunut Evocons Oy

Lisätietoja:

Pekka Pikkujämsä, Domector Oy, p. 040 5248569