Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

BusinessOulu ja Micropolis allekirjoittivat yhteistyösopimuksen

Julkaistu 10.05.2012

Ympäristöteknologian eli Cleantech -toimialan tavoitteena kasvaa ja kansainvälistyä tällä vuosikymmenellä Oulun seudulla merkittävästi. BusinessOulun ja Iissä toimivan Micropoliksen allekirjoittama yhteistyösopimus tähtää yhteisen strategian ja siitä johdetun toimintasuunnitelman luomiseen.

- Tavoitteenamme on kehittää toimialalle uusi käsite SmartCleantech. Tarvitsemme myös kansallisen ja kansainvälisen näkyvyyden ja tunnettuuden nostamista, linjaa BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula.

Micropolis on lähtenyt aktiivisesti mukaan Cleantechiin, jonka myötä Oulun seudulle uskotaan syntyvän uutta liiketoimintaa. Ympäristöteknologia on yksi Micropoliksen uuden strategian valinnoista.

- Me näemme, että Cleantechissa on merkittävät kasvun mahdollisuudet. Ala on ottamassa merkittäviä edistysaskeleita, jonka turvin se voi myös työllistää. Micropolis Oy:n uudistetun strategian keskeinen tavoite on löytää sellaiset kasvun rakennusaineet, joiden avulla Micropolis voi strategian tavoitteet lunastaa, kertoo toimitusjohtaja Ari Alatossava.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ari Alatossava
p. 040 567 6700
ari.alatossava(a)micropolis.fi

Johtaja Juha Ala-Mursula
040 559 7020
juha.ala-mursula(a)businessoulu.com